empty spaces.

tiedättekö tunteen, kun haluaa vaan ajaa autolla todella kovaa karkuun omia ajatuksiaan ja paikkaa missä on juuri sillä hetkellä. ihan kuin kaikki sanat, jotka kuulet ovat sinua vastaan ja ne saavat sinut raivon partalle. haluat räjähtää ja huutaa. onneksi tämä kaoottinen tilanne meni ohi, mutta silti ihmettelen mikä tämän laukaisi?

perjantai on toivoa täynnä ja näyttäisi näillä leveysasteilla tulevan aurinkoinen päivä. toivotaan niin, sillä ei harmautta jaksa loputtomiin, tosin se antaa hyvän tekosyyn olla masentunut. perusnegatiivisena ihmisenä on hyvä velloa kaikkea maailman pahutta ja kantaa sitä painoa yksin harteillaan. tästä syystä on kehitetty metalligenreen erilaisia musiikkityylejä, jotka sopivat pimeyteen kuin kirves halkoon. kiitos näistä.

noh, en oikeasti ole aina tällainen. yleensä olen jopa positiivinen, joskin eräs luokkakaveri aikanaan sanoi että vaikka hymyilen, silmistä näkee tiettyä surua. kylläpä meitä ihmisiä tähän maailmaan mahtuu ja tällainen minä kaiketi olen.

suunnitelmia.

päivä alkoi mahtavasti. linuksen kanssa lenkki todella liukkaasa kelissä. miksi tämä oli mahtavaa? siksi, koska kerrankin sattui olemaan sellaiset kengät, jotka lisäsivät hieman omaa kitkakerrointa, enkä lentänyt maahan. näin säästyin manaamiselta ja turhautumisen tunteelta. tai no okei, ehkä vähän turhauduin - kohteena kokkolan kaupunki. kaupungillamme on suomen korkeimpiin kuuluva kunnallisveroprosentti. maksan tätä toki mielelläni, mikäli sille saisin vastiketta. tämä vastike voisi esimerkiksi olla teiden kunnossapito. siis toki, autoilijoille suolataan teitä heti kun elohopea putoaa alle +14 asteen, mutta entäs sitten kevyt liikenne? mikä tekee siitä niin vaikeaa, että muutaman hassun kiven voisi heittää jäiselle mantereelle, jottei liukastuttaisi niin helposti? tai miksipä ei lanattaisi kerran tai kaksi näitä lumia, ennenkuin ne jäätyvät? olen tullut siihen lopputulokseen, että kaupunki vain v*ttuilee minulle ja tämä kaikki on tehty vain MINUN hermojeni menetystä varten. en oikeasti ole narsisti, joskus vain tuntuu siltä.

päivä oli kuitenkin hyvä. koulua tänään ei ollut, joskin koulutehtäviä oli tehtävänä. niistä suoritin tärkeimmät ja parit kemian laskut saavat odottaa huomista. tänään kävin luovuttamassa verta kymmenennen kerran. ensimmäisen kerran luovutin verta kun jo seurustelin lindan kanssa, eli n. 3 vuotta sitten. muistan sen ensimmäisen kerran olleen syntymäpäivääni lähellä - eli varmaan näitä samoja aikoja. veripalvelun seinällä on taulu, jossa on 100 kertaa luovuttaneiden kuvat. siis 100 kertaa! uskomaton määrä. jos ensi vuodesta eteenpäin luovutan verta säännöllisesti maksimimäärän eli 6 x vuodessa, tuo määrä täyttyy itsellä vuonna 2025. noh, on se hyvä olla tulevaisuuden varalle suunnitelmia.

illan kruunasi se, että käytiin juholla ja tiialla kaffilla. tietysti pääsyymme oli irina, tuo 8kk tyttö joka hymyilee kuin hangon keksi. vauvakuume kun on vallannut rauhallisen asuntomme jo aikaa sitten, tämä senkun vain heitti lisää lämpöä kiukaalle. kuka tietää mitä metkuja se uusi vuosi tuo tullessaan. anyway, tärkeämpi asia oli se, että suunniteltiin yhdessä hieman lomamatkaa keväälle. minä ja juho kun olemme pro-laskettelijoita (molemmilla plakkarissa kerta laskettelua) niin mikäs sen parempaa kuin nauttia näistä synnynnäisistä taidoista ja lähteä laskettelemaan viikonlopuksi. toki saattaa olla että joudutaan hieman treenaamaan taitoja ennen tuota reissua, mutta tätähän ei tytöille kerrota. saavat itse lukea sen tuosta noin. niin!

ei muutaku lisää lunta ja pakkasta, tämä poika tykkää!

ps. tarkotus olis opetella myös luistelemaan takaperin tänä vuonna. saas nährä.

ja yleisön pyynnöstä

vaihdamme kotimaiseen. äidinkieli on ollut itselleni jostain syystä aina hieman kangerteleva ja outo. vasta tutustuttuani kunnolla kalevalaan, a.w. yrjänään ja samuli putroon olen oppinut ymmärtämään sen, että suomen kieli voi olla paitsi vakuuttavaa, myös erittäin runollista. sanamuodoilla voidaan taiteilla lähestulkoon loputtomiin ja kaiken tuon taiteilun ja mielikuvilla leikittelyn jälkeen pääsemme lopputulokseen, joka on paitsi kaunista myös koskettavaa.

on ollut jännä huomata tämä kehitys itsessäni. olen aina vannoutunut englanninkielisen kirjallisuuden ystävä. J.D. Dallinger, William Blake, Edgar Allan Poe, Douglas Adams ja tietysti J.R.R. Tolkien. he ovat jättäneet pysyvästi jälkensä minuun. heitä kaikkia suosittelen kaikille kirjallisuuden ystäville erittäin suuresti. voin hyvin ymmärtää sen, ettei minua tunneta juurikaan kirjallisuuden suurena fanina, ennemminkin miehenä, joka mielummin katsoo kirjansa valkokankaalta. näin ei kuitenkaan aina ole. eli osaan lukea ja pidän siitä.

taannoin sain päähäni ajatuksen, että olisi hienoa palata taaksepäin olemaan 5-vuotias. omaisin kaikki tiedot ja taidot, jotka olen nyt hankkinut sekä kaiken sen potentiaalin, mikä 5 vuotiaalla on tiedon vastaanottamisessa. mielenkiintoinen ajatus. ensimmäinen mikä mieleen tuli oli opetella soittamaan sitä samperin pianoa.

omaa elämääni olen rakentanut kohta 24 vuotta. tuo aika tuntuu todella oudolta. en osaa sanoa onko se lyhyt vaiko pitkä. nykyään koen, että elämälleni on oltava merkitys. olisi hauska leikkiä mielikuvalla, jossa kohtaloni on päätetty ja elämäni kulkee omaa raidettaan eteenpäin kohti kalmistoa. vakaasti ja varmasti kohti päätepistettään. mutta tähän en kuitenkaan usko. uskon, että me jokainen taomme elämästämme oman näköisemme, jahka löydämme sen oman juttumme. mikä se ikinä onkaan. tällä hetkellä olen enemmän tai vähemmän tyytyväinen elämääni - päivästä riippuen. tiedän vain sen, että olen juuri siinä missä haluankin, juuri niiden henkilöiden kanssa, joiden kanssa haluan. vielä kun sen vespan saisi...

minä ja justiina.

and along came the snow.

today was a busy day right from the top. 7:30 am the alarm went off and me and the dog linus went to discover our snowy town. yes, it had snowed the night before and it was all white. and cold. and wet. but still - us finns are trained (growned) to cherish these moments. I believe that this is where we get sisu. but in it's all glory the nature was amazing.

ofcourse when you combine freezing temperatures, good ol' H2O and the finnish roads you get the winter-tire-exchange-operation-2011. for me, it usually means 2 cars to be changed: our own and my moms. it was all cleared by 2am or so.

today lotta came over. it was really nice to see her. she's really a nice girl, at first she was one of lindas friends, but I'd like to think that I'm allowed to call her my friend as well. I'm sure the misses will correct me if I'm wrong.
anyways, she had got this amazing tattoo done, and now the fever rose. I immediately contacted this one guy who does some great ink and I think I'll give myself a perfect birthday present: my first stamp. now the struggle within rises between the two ideas that I've had. all who know me, know that poets of the fall is a very important band in my life and their new logo is a kick-ass, and I would like to give my recognition to them, by imprinting that logo on my back. the other piece is the star of life. the symbol for my field of expertice. so which one is it going to be? the vote is on for two weeks and we'll see the results. the morpho or the star - you choose.

now linda is watching me impatiently to come to bed, because she likes to have someone next to her. she forced me to write this blog entry and it was a good idea because the words seem to come out like nothing. I love her. I'm lucky being able to say that with an honest heart.

take care!

ps. did you know that arthur dent is bilbo baggins?!?

bazinga.