harjoittelua.

tänään starttasi työharjoittelu käyntiin. tämä päivä perehdyttiin ja huomenna sitten aletaan ihan tositoimiin. olen lastenosastolla harjoittelemassa ja tätä on odotettu. tarkoituksenani on nimittäin perehtyä juuri lasten ja nuorten hoitotyöhön, joskin ensi- ja tehohoidon näkökulmasta.

monet sanovat, että valitsemani erikoistumissuunta on kaikista rankin. lapsen kuoleman käsittely ei koskaan ole helppoa. kuoleman käsittely ei ole helppoa. se pysäyttää aina, henkilöstä ja hetkestä riippumatta. lasten tapauksessa se on ehkä asteen verran luonnottomampaa kuin vanhusten. uskon kuitenkin siihen, että juuri tuo suuntautumisvaihtoehto kannustaa itseä päivästä toiseen nousemaan ylös ja tekemään sen yhden asian aina paremmin. 4 viikon päästä ollaan jälleen viisaampia.

joulukin lähestyy kovaa kyytiä. oma synttäripäiväkin lähestyy. kunpa sitä voisi vielä iloita tuosta päivästä kuin ennen. onhan se todella koskettavaa kun ihmiset muistavat syntymäpäiväni, mutta verraten siihen, kuinka 18 vuotta sitten tuota päivää odotti innolla - on tunne erilainen. toki on mieskin muuttunut matkan varrella, mutta silti.

reilu viikko ja ajellaan lindan kanssa kohti åbolandiaa. siellä hieman shoppailua ja enemmän rentoutusta ruissalon kylpylässä. tätä kannattaa odottaa.

ps.

bazinga.

kotimatka.

tätä kirjoittaessani olen osallistunut toistaiseksi elämäni suurimpaan ja kenties tärkeimpään kokoukseen. SAMOKin liittokokous on takanapäin ja rankan työskentelyn jäljiltä hallitusehdokkaista on saatu demokraattisesti kasattua hallitus, joka on eritoten omaan mieleeni. Ennen kokoukseen lähtöä jännitti. Suoraan sanottuna. Kun eilen annoin ensimmäisen kannatuspuheenvuoroni nyt tulevalle SAMOKin hallituksen oli vatsa täynnä perhosia. Sinänsä outoa, mutta toki suuresta asiasta oli kyse.

Torstaina vietimme Lindan kanssa kihlautumisemme vuosipäivää. 2 vuotta olemme olleet kihloissa, 4 vuotta yhdessä. Vaikkakin suhteemme on ollut välillä myrskyisä, en päivääkään vaihtaisi pois. Näillä matkoilla tuo yhdessäolo korostuu. Mutta en parempaa tunnetta tiedä kun astun junasta ulos, kävelen autolle ja hän on siellä. On mukavaa kun on joku jonka luo palata reissun jälkeen. Olen varma, että jatkuva reissaamiseni osittain häntä haittaa, mutta hän on silti tukenani aina ja täysillä. Siksi voin sanoa, että rakastan häntä ja hänen kanssaan haluan vanheta ja kirota tulevaisuuden päättäjiä. Nyt viimeistään voin sanoa: "silloin kun minä olin vaikuttamassa, niin...".

Sinulle Linda, rakkaani.