sunnuntai 17. helmikuuta 2013

FootBalance pohjalliset.

Tuossa pari viikko sitten kävin investoimassa FootBalance- pohjalliset kenkiini. Itselläni on ollut ongelmia oikean polven kanssa koko aikuisikäni ja myös nilkkoja on vaivannut aina silloin tällöin. Nyt varsinkin oikea nilkka on oireillut, joten ajattelin kokeilla tällaista ratkaisua.

Menin Kokkolan Intersportiin ja siellä Jyrki alkoi asiantuntevasti tutkimaankin minkälaisia pohjallisia kannattaisi suunnitella, niitäkin kun löytyy erilaisia esim. paksuuden suhteen. Kun oikean kokoinen pohjallinen löytyi, otetiin jalasta kuvat ja siellä näkyikin ns. virhekulmaa ihan kiitettävästi. Kuvantaminen antoi oikea säädöt pohjallisille ja sitten alettiinkiin muovaamaan niitä oman jalkani näköisiksi.





Pohjalliset päätyivätkin Salomonin vaelluskenkiin, joita lenkeillä olen käyttänyt. Ensimmäinen viikko käytössä ei ollut missään nimessä miellyttävä. Minua varoiteltiin liikkeessä, ettei mitään pitkää lenkkiä kannata heti lähteä tekemään, joten teinkin n. 2-3km lenkkejä koiran kanssa. Jokaisen lenkin jälkeen oli molemmat polvet kipeät, nilkoista puhumattakaan. Pieni epätoivo alkoi jo vallata ja 30 päivän palautusoikeus alkoi tuntumaan houkuttelevalta.

Nyt toisen viikon jälkeen voi onnellisesti myöntää, että kivut ovat väistyneet ja pohjalliset ovat tuntuneet varsin mukavilta. Polvissa ei ole ollut kipua ja nilkkoihin kohdistuva rasite on vähentynyt huomattavasti. Pohjalisten tarkoitus siis on muokata jalan asentoa niin, että näitä virhekulmia liikkeessä ei tulisi. Liike tuntuu pohkeissa aivan erillä tavalla kuin ennen, joka lienee hyvä asia(?). Kuitenkin, olen nyt tyytyväinen pohjallisiin ja alan varmaankin käyttämään näitä myös sisäpelikenkien kanssa, nimittäin pohjalliset käyvät kaikkiin kenkiin ja niitä voidaan muokata. Toki kannattaa miettiä, onko järkevää ostaa sitten toiset mokomat, josko liikaa joutuu alkaa päistä leikkelemään.

Suosittelenko FootBalance pohjallisia muille? Kyllä, pienellä varauksella. Mikäli nilkoissa/polvissa on pahempaa kipua, voi olla että näillä pohjallisilla ei tilannetta korjata vaan joutuu teettämään jalkaterapeutilla vielä vahvemmat pohjalliset. Myöskin jos odotat tuloksia saatavan heti välittömästi, nämä eivät ole sinun pohjalliset. Jos taas toivot saavasi hyvät pohjalliset hyvään hintaan ja kestät odottaa muovautumista, ei muuta kuin kipin kapin esim. Intersportiin. Tämä(kään) ei ollut maksettu puheenvuoro.

Treenaamisen osalta on ollut vähän puolikuntoinen viikko, kun pieni lämpöily on pakottanut pakkolepoon. Tänään kuitenkin palattiin ruotuun ja varsin hyvillä mielillä tällä hetkellä! Lisää tsemppiä treeniin toi myös uudet kuntosalivermeet, Adidaksen paita sekä Davidin shortsit! Kiitos Lindalle näistä!

-Chuck-

perjantai 8. helmikuuta 2013

Ennakkoluulot uusiksi.

Tässä treenaamisen ohelta olen löytänyt netistä aivan älyttömästi hyviä vinkkejä, myös ihmiset salilla ovat antaneet hyviä neuvoja toki. Yksi mistä olen ollut aina skeptinen on lisäravinteet ja niiden käyttö. En ole moiseen hölynpölyyn uskonut ollenkaan. Mutta olen joutunut nyörtymään.

Tuossa hyvikseni tilailin mass.fi sivustolta hieman palautusjuomaa sekä proteiinipatukoita. Näitä olenkin tällä sivustolla jo kehunut useampaan otteeseen ja suosittelen kokeilemaan, niillä saadaan paikattua todella hyvin "vajeita". Mikäli ravinnosta saa kaiken tarvittavan niin eihän sitten kannatakaan näitä miettiä. Kalorilaskuri.fi:hin liityin myös ja siellä huomasin, kuinka hyvä on olla noita lisäravinteita, sillä esim. proteiinin osalta olisin jäänyt ankarasti jälkeen ilman palautusjuomaa sekä patukoita. Vaikka ehrmannin rahka onkin hyvää, ei sitä aivan älyttömästi voi syödä. Tällä hetkellä omaan repertuaariini kuuluvat Massilta palautusjuoma, suklaapatukat sekä rasvanpolttaja (kokeilun vuoksi). Lisäksi syön vitamiineja ja omega3- valmistetta. Näistä olen kokenut hyötyä omaan elämään.

Kävin myös tuossa hankkimassa Foot Balance- pohjalliset vaelluskenkiin. Kolmen lenkin perusteella en ole vielä hyötyjä huomannut, nimittäin kipujen polvissa ja nilkoissa pitäisi vähentyä - nyt on käynyt päinvastoin. Mutta uskoa löytyy vielä. Laitan tarkempaa raporttia näistä, jahka testirupeama saadaan päätökseen.

Treenit ovat menneet hyvin ja tänään onkin vuorossa huilipäivä ja hyvä niin. Puntarikin näyttää jo ihan hyviä lukemia, painoa onkin lähtenyt jo melkein 10kg! Mutta matka on pitkä.

"Kipu on vain kehosta poistuvaa heikkoutta."

-Chuck-

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kuukausiraportti.

Kuukausi on mennyt kun projektin aloitin. Suhteellisen tyytyväinen olenkin kokonaisuudessaan, vaikka tuntuikin tällä viikolla, etten ole ihan sitä 100% pystynyt antamaan, mutta varmasti taas ensi viikolla!

Painoa on lähtenyt tasan 8kg! Tuo on aika huima vauhti eikä se tule jatkumaan, nyt painon putoaminenkin on hidastunut, mutta uskoisin, että jatkossa pyrin sellaiseen reiluun kiloon per viikko. Ns. voimaviikko tietysti hieman syö tuota kokonaismäärää pois, mutta silloinhan kroppa tarvitseekin nestettä (tietysti koko ajan, mutta) erityisesti enemmän, jotta lihas kasvaisi. Keskimäärin päivässä olen syönyt 1800-2400kcal mikäli oma matikkapää antaa yhtään myöten. Omalla työllä ja kropan koolla ilman liikuntaa päivän tarve on n. 3000kcal, eli ihan hyvää tulosta tulee näinkin. Ja syön enemmän kuin koskaan, mutta älykkäämmin. Toinen suuri tekijä on, että päivään tulee liikuntaa. Jokaiseen päivään tulee liikuntaa. Tuo on ollut mottonani nyt pidemmän aikaa. Salitreeniä, uintia, lenkkeilyä, hiihtoa, juoksua... kunhan on liikuntaa!

Tässä tätä kirjoittaessani syön rahkaa ja palasin salibandya pelaamasta, jossa tuli positiivisia fiiliksiä siitä, että yleiskunto on kohonnut ja jaksaa paremmin kentällä jo juostakin. Ja mikä parasta: ilman kipua. Huomenna aamulla pitäisi mennä selkää treenaamaan salille, koska hieman aiemmin postaamani treeniohjelma muuttui teknillisistä syistä, mutta ei anneta sen häiritä vaan annetaan palaa!

-Chuck out-

tiistai 29. tammikuuta 2013

Treenin sovitus uuteen arkeen

Eilen pyörähti viimeinen harjoittelu koulusta käyntiin ja olen arkisin 8-16 harjoittelemassa tulevaa ammattiani, tämä on toki hienoa, mutta hieman jännittää miten saan sovitettua treeniohjelmani arkeen. Noh, vielä on vähän kauhunsekaisia tunteita ja osittain hieman epäonnistumisen pelkoa, mutta mutta...

Maanantaina pärähti viikko käyntiin 4:30, unta ei meinannut tulla sitten millään ja päätin kuitenkin suunnata salille heti aamukuudelta. Siellä myös olin silloin ja aiemmin olin suunnitellut tekeväni 4 saliharjoittelua viikossa, ihan vain aikaa säästääkseni. Eli kaksi lihasryhmää treenaisin kerrallaan ja lisäksi vastalihaksia. Tältä näyttää tämä viikko:

MA
Sali: Rinta + Ojentaja + Vatsat
Lenkki 45-60min

TI
Lenkki 45-60min

KE
Sali: Hauis + Olkapäät + Vatsat
Lenkki 45-90min

TO
Sali: Etu- ja takareidet + Pohkeet + Vatsat
Lenkki 60-90min

PE
Lenkki 60-90min / Uinti 2500-3000m

LA
Sali: Selkä + Vatsat (kunnolla)
Salibandy 60min

SU
Lenkki 75-120min

Ruoan puoleen ei ole ollut ongelmia, vaikkakin cheattipäivää pelkäsin kovasti ja viime viikon kovan treenin jälkeen olikin ihan hyvä, että kalorimäärä oli kokonaisuudessan suurempi - nyt ollaan taas ruodussa ja Ehrmanin rahka + rasvaton mehukeitto + rasvaton raejuusto toimii ja pitää nälän poissa.

Aika näyttää miten mennään, tällä hetkellä energiatasot ovat alhaalla, mutta uskon että kun rytmiin pääsee niin hyvää tulee. Pitää vain motivoitua ja asennoitua liikkumaan jokainen päivä fiksusti.

-Chuck-

maanantai 21. tammikuuta 2013

Get motivated every day.

Jos eilen tuli seinä vastaan niin tänään aamulla se seinä kaatui ja kovaa! Oli todella mahtava fiilis aamulla salilla, vaikkakin tarvitsin hieman apua saadakseni takin päälle ja juomapulloa oli vaikea nostaa. Mutta tiesin satavarmasti, että annoin kaikkeni salilla tänään, enkä yhtään toistoa olisi voinut tehdä enää. Kyse ei ollut siitä, että kipu olisi rajoittanut liikettä, lihakset olivat vain loppu ja hyvä ns. "pumppi" päällä. Vieläkin on todella hyvä olo, joskin hieman vähäisten yöunien jälkeen ramasee, mutta se mennee ohi.

Suunnittelin vielä meneväni tänään vähän pidemmälle kävelylenkille jälleen koiran kanssa, säät suosivat ainakin nimittäin pakkasta on vain 5 astetta. Huomenna sitten vuorossa olisi jälleen uinti ja tähtäimessä se 2000m jälleen, joka menikin viime kerralla aika rutiinilla ja yhtä soittoa. Ajattelinkin, että teen vielä tämän kuun tuota 2000m ja lisään ensi kuulle 500m matkaan jne. Tosin matkaa voisi lisätä jo nyt, mutta tarkoitus ei ole rehkiä vaan pikemminkin palauttaa ja polttaa rasvaa salipäivän jälkeen.

Get motivated every day - motivoidu joka päivä.

Tuossa on uusi mottoni.

-Chuck

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Seinä vastassa.

Eilen aamulla omasta sängystä nousi syystä tai toisesta todella pahatuulinen isäntä. Jotenkin oli energiat vähissä ja tuntui ettei projektin tuloksia näy yhtään missään - väsynytkin olin. Kävin kuitenkin lenkin siinä koiran kanssa ja aamupalan jälkeen alkoi päivä näyttää jo paljon paremmalta. Paljon tässä matkaa on edessä ja yhtä maratooniakin tämä on, pakko koettaa vain olla kärsivällinen ja uskoa, että on oikealla tiellä.

Eilen olikin vuorossa salibandya, tai no okei, sählyä. Kivasti tuli hiki pintaan, vaikkakaan pohkeista ei löytynyt tehoja sitten laisinkaan ja mokomat kramppailivatkin vielä koko ajan. Tämän seurauksena päätinkin tehdä jalat ensi viikolla keskellä viikkoa, enkä vasta loppuviikosta, kuten nyt.

2,5 vkoa ja massaa on palanut kropasta 5kg. Vielä olisi tavoitteeseen pitkä matka, mutta tasaiseen tahtiin. Mikäli tuo tahti pysyy niin kesällä sitä saattaa olla jo kunnossakin mahdollisesti? Muutamia pieniä houkutuksia on ollut matkan varrella, mutta onneksi niistä on selvitty ja cheattipäiväkin pysyi kurissa. Aineenvaihdunnan olen huomannut kiihtyvän aika tavalla, mutta olo on energinen ja mieliala hyvä. Kouluhommatkin sain tehtyä suhteellisen hyvällä motivaatiolla alusta loppuun kertaistumalta.

Tänään sää oli aivan upea heti aamusta ja lähdin uhmaamaan kipeitä pohkeita ja jumiutunutta nilkkaa koiran kanssa ja kävelimme leirintäalueen nokalle ja sieltä jäitä pitkin Halkokarin rannalle. Ankara tuuli sekä n. 10cm lumikerros jään päällä eivät tehneet liikkumista mitenkään helpommaksi, mutta niin vain me Linuksen kanssa selvittiin ja kotiuduttiin. Yhteensä aikaa meni 6,2km lenkkiin 1h 15min, eli tuntuu että vauhti lisääntyy vaikka tänäänkin otin mielestäni rauhallisesti. Ehkäpä tulosta tästä kuntoilusta siis alkaa näkyäkin jo? Hyvä yhdistelmä salia, uintia, kävelyä ja salibandya näyttävät tuottavan tulosta siis näillä mennään. Hiihtoakin toki lisäillään/vaihdetaan joillekin päiville taas.

Ensi viikolla jatketaan taas ja koetetaan pitää ne seinät kaukana.

-Chuck-

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Uintia, uintia!

Tuossa kävin jälleen polskimassa hieman, mukavaa hommaa se edelleen on, varsinkaan kun ei enää tarvitse kilpailla muiden kuin itseni kanssa. 2km kävin aamutuimaan uimassa tyhjään mahaan, yllättävänkin kevyesti meni, vaikkakin eilinen maastaveto tuntuu hieman takareisissä, mutta ei anneta sen haitata.

Viikko sitten oli korvatulppien kanssa ongelmaa; ne irtoilivat ja vettä meni korvaan ym. Ostin viime viikolla uudet tulpat ja ne toimivat kuin unelma! Speedon Ergo- korvatulpat, toimivat kuin unelma eikä näitä saa liian syvälle! Pitäisi löytyä ihan marketeista tai www.uintikauppa.fi sivustolta viimeistään, suosittelen lämpimästi kaikille, jotka ongelmasta kärsivät.

Tämä iltapäivä onkin mennyt kouluhommia tehdessä, vaikka meinasin "lintsata" niistä vielä tänään, mutta nytpä onkin loppuviikko sitten aivan vapaata ja saa keskittyä liikkumaan!

Tämän viikon treenit:

Ma: Kävelylenkki 3km, palauttava
Ti: Saliharjoittelu (olkapää, selkä), lenkki 5,5km
Ke: Uinti 2km, lenkki 3-6km
To: Saliharjoittelu (jalat, vatsa), kävely palauttavana 3-6km
Pe: Uinti 2km, lenkki 30-40min
La: Salibandy, lenkki 30-40min
Su: Vapaa

Tuossa siviilissä tulikin kysymys siitä miten teen saliharjoittelua, eli suoritan kolmejakoista ohjelmaa:

Päivä 1: Hauis - Rinta - Ojentaja
Päivä 2: Olkapää - Selkä
Päivä 3: Jalat - Vatsa

Jokaiseen lihasryhmään on 3-5 erilaista harjoitetta ja yleensä teen 3-5x15 sarjoja ja painot riippuen viikosta. Lisäksi alkulämmittely + loppuveryttelyt 10-20min + 5-10min. Ja koskaan EI saa unohtaa VENYTELLÄ! Tuon oppii vain kantapään kautta.

Näillä mennään loppuviikko, oujea.

-Chuck