tässä sitä ollaan. istun kalajoella päivystyskämpässä edessäni tehohoito-kirja. olin tänään ensimmäistä kertaa hoitajan roolissa ambulanssissa. pienestä se alkaa, mutta nyt todellakin teen sitä, mistä olen pikkupojasta asti haaveillut. onko työ erilaista kuin tv:ssä ja unelmissa? onhan se tottakai, mutta näin ensimmäisenä päivystyspäivänä koen sen olevan erittäin sopivaa itselleni.
sinänsä järkyttävää on ollut tietomäärä, joka on tänään tullut vastaan, mutta tässä on aikaa sopeutua. hoidollisesti ajateltuna asiat ovat sinänsä hanskassa, mutta kun ne kaikki käytännön asiat viedään ambulanssin sisälle tehtäviksi tai asiakkaan kotiin, muuttuu toimintaympäristö niin paljon, että se vaatii sopeutumista. aivot yleensä sopeutuvat perspektiivien muutoksiin 72h kuluessa. tämä vuoro ei tällä kertaa kestä niin kauaa, mutta toivottavasti tässä ehtisi sopeutua.
tämä työ motivoi entisestään tekemään opinnot valmiiksi, jonka jälkeen sitten tavoitteena voisi ollakin ensihoitaja AMK- tutkinto. kuka tietää? tällä hetkellä tiedän vain sen, että olen juuri siinä paikassa missä haluankin. unelmissa on aina ollut volvo, asuntolaina sekä kaksi lasta, unelmien työ ja tyttö. näistä aika moni asia on minulla jo, josta olen kiitollinen. vihdoinkin, alkaa olla helpompi hengittää.
